tiistai 30. joulukuuta 2014

Jouluntunnelmaa vanhassa pirtissä.


Tapaninpäivänä ajelimme Puolangalle isomummolaan, jonne oli kokoontunut myös muuta sukuamme joulunviettoon. Mummola on vanha, 1800-luvun lopulla, rakennettu maalaistalo, jota on remontoitu vanhaa kunnioittaen. Taloon ei tule ollenkaan sähköä tai vettä. Joulun tunnelma tulee tuossa talossa aivan erityisesti esiin, joka puolella tuikkivat kynttilät ja leivinuunin lämpö huokuvat tunnelmaa, jollaista kaupungissa ei ole mahdollista mielestäni tavoittaa.
 



Tuliaisina vein koko porukalle teeman mukaisen täytekakun. Kakkukuvan maalasin Wiltonin pastaväreillä kaulintamassalle ja aiheen kuvaan otin vanhasta joulukortista.


Tunnelmoiden ja herkutellen meni siis meillä Tapaninpäivä ja nyt seuraavaksi pääseekin jo vastaanottamaan Uutta Vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti