lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kevään kunniaksi pientä pintaremonttia.

Viime viikolla aurinko valaisi päiviämme ja nosti mielialankin korkealle. Illalla jaksoi virkeänä valvoa ja aamulla heräsi jo ennen kuin kello soi. Kevättä siis rinnassa. Tämä viikko on kulunut harmaammassa ilmassa mutta tänään jo aurinko taas pilkistelee.

 Keväällä usein tulee laitettua itselle, lapsille ja kotiin jotain uutta. Nyt meillä tuleekin kotiin jotain muuta kuin perinteiset verhojen ja tyynynpäällisten vaihdot, sillä meillä on kaksi makuuhuonetta kokenut täyden remontin. Vanhempien makuuhuoneesta lähti entisen omistajan teetättämä koko seinän kokoinen kirjahylly ja tilalle tulee liukuovikaapistot sekä huone sai uudet pinnat kauttaalleen.

 Pojan huoneesta purettiin vanhat kaapistot ja tässä huoneessa myös pinnat päivitettiin ja huone sai sarjis-aiheisen sisustuksen. H&M:n home mallistosta löytyikin kaikkea kivaa pojan sarjishuoneeseen. 

Laitan pienet kuvamaistiaiset huoneista nyt ja paremmat esittelyt sitten kun olen käväissyt hakemassa Ikeasta muutaman jutun vielä huoneisiin :)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kinkkuvoileipäkakku ja pienen prinsessan kastekakku

Heippa kaikille!

Pari viikkoa sitten sain kunnian tehdä pienen tytön kastejuhlaan voileipäkakun ja täytekakun.
Täytekakun koristelusta tuli toiveet että nukkuva vauva kukkapeitteen alla. Kakun täytin mansikkamoussella ja pursotukset floravispiä. Koristeet kaulintamassaa.



 Voileipäkakku oli aivan ihanan ja raikkaan makuista ja tästä täytteestä tuli ehdoton uusi suosikki.
Voileipäkakun ohje:
Vaaleaa- ja ruispaahtoleipää
kostutus lihaliemellä
Kinkkutäyte: 
Saunapalvikinkkua
maustekurkkua
ruohosipulituorejuustoa
creme fraichea
majoneesia
mausteet; sinappi, aromisuola, persiljasilppu 
Kuorrutus: tuorejuusto+majoneesi


Lisäksi minulta tilattiin samana viikonloppuna babyshower-koriste kakkuun ja toiveina koristeen suhteen olivat miniconverset ja odottajan koirulit jollakin tapaa. 




Tällaisia tällä kertaa syntyi :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Esittelyssä kaksostyttärien huone.

 Tyttäriemme huoneessa tällä hetkellä on sekä uutta että vanhaa. Miehen mummolasta pelastimme vanhan kerrossängyn tyttärille. Keinuheppa ja iso nalle ovat äidin lapsuudesta.
 Ikean Lack-seinähyllyiltä saivat paikan äidin vanhat nuket ja ballerina korurasia sekä tyttärien kastelahjat.
 Paljon huoneeseen on tulossa vielä uutta mutta hankintoja ja muutoksia tehdään rahavarojen salliessa. Pääasia kuitenkin että tyttäret tykkäävät huoneestaan ja leikkeihin uppoudutaan tuntikausiksi.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Uudet tuulet kevään kunniaksi.

Moikka!

Meille kotiutui uusi läppäri. On tätä odotettukin :)

Polvi alkaa parantua ja turvotus laskea eli kohta pääsen taas lenkille, jee. Lääkärikin soitteli ja minulle aloitetaan kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkitys joten pieni toivo elää että nyt keväällä vihdoin saisin voinnin taas hyväksi. Vajaatoimintaa olen pitkään epäillyt ja inhottavimmat oireet tästä ovat olleet jatkuva väsymys, turvotus ja painon kanssa taistelu. Sormet ristissä täällä siis ollaan että lääkityksestä löytyisi apu vointiini.

Vajaatoiminnassa on suurena apuna myös gluteeniton ruokavalio, joten karpaten jatkuu siis minun taival. Lisäksi minulla olisi vakaa aikomus aloittaa myös, lenkkeilyn ohella, kuntosalilla käynti. 

Sairasloma on kulunut levätessä mutta sukkapuikot ovat heiluneet ahkeraan ja kakkujakin on tullut taas tilauksesta tehtyä. Alla kuva omalle perheelle tehdystä Ystävänpäiväkakusta :)



perjantai 13. helmikuuta 2015

1-v ja kastekakku

Viikonloppuna tein ystäväperheelle yhdistetyn kaste ja syntymäpäiväkakun. Perheessä on sikäli hauska tilanne että heidän nuorimmaiset lapset ovat syntyneet samana vuonna mutta vuoden ikäerolla :) Kastekakun aiheen valitsimme yhdestä perheen saamasta onnittelukortista ja 1-vuotiaalle toivoivat Minni Hiiren kuvaa. Kuvat maalasin pastaväreillä kaulintamassalle.


maanantai 9. helmikuuta 2015

Sairaslomalta moikat!

Moikka kaikille!
Täällä pötkötellään saikulla. Perjantaina oli polven tähystys operaatio ja kaksi irtokappaletta sieltä saatiin pois joten toivoa on, kunhan turvotus lähtee ja polvi paranee, että pystyn taas liikuntaa harrastamaan.
Saikulla on hieman miettiminen että miten saisi ajan kulumaan mutta kirjastosta hain pinkan kirjoja ja sukkapuikot kaivoin esiin, joten eiköhän niiden parissa aika kulu. Lisäksi karppileipomuksia olen testaillut  mutta niistä erikseen kunhan meille kotiutuu uusi läppäri.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Arvonta päättynyt ja onnekas voittaja on..

Random arpakoneella selvitin kosmetiikka/korupaketin voittajan ja voittaja on  Waferinax! Onnea voittajalle, laitan s.postia sinulle. Kiitos kaikille osallistujille.

P.s. laitan myöhemmin postausta viikonloppuna tehdystä kaste/1-v kakusta. Instagramista löytyy jo kuva kakusta ja sieltä minut löytää tunnuksella @katjahhyttine