sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Suklaiset piparkakkumuffinit ja muita viikonlopun puuhailuja

Viikonloppu meillä meni ihan kotosalla. Sitkas yskänpoikanen on lapsilla, joten ulkoilemaan tai kyläilemään ei viitsitty lähteä. Joulun tuntua laitoin jo kotiin verhoilla ja sisävalosarjoilla. Glögillä ja suklaallakin on tullut tunnelmoitua viikonloppuna kynttilänvalossa. Tänään ehdin myös leipomaan  suklaamuffinseja. Muffineihin laitoin mauksi piparkakkumaustetta, joten mukava jouluntuoksu leijaili kotona.












 











 Viikolla ostin alennuksesta kuumaliimapistoolin ja sitä täytyi päästä heti testaamaan. Tein allergia perheelle sopivan joulukukka-asetelman. Korin ja koivunoksia spraymaalasin valkoiseksi ja viime jouluna ostetut amaryllis ja huurteiset kävyt pääsivät asetelmaa koristamaan. 


Neulomisesta olen myös pitkän tauon jälkeen innostunut ja edellisenä viikonloppuna sain jo nuo vaaleammat sukat tytöille valmiiksi ja nyt on työn alla toiset pitkävartiset sukat. (Eikö huomaakin kuinka on langoissa eroa sillä vaaleammat sukat ovat nalle-langalla kudotut ja tummemmat 7-veljestä langalla.)



Kaikkea kivaa olemme ehtineet viikonlopun aikana siis touhuta. Koko viikonlopun kylläkin kruunasi perjantaina saamani uusi järjestelmäkamera, johon tutustuessa on iso tuokio viikonlopun ajasta vierähtänyt. Ihan luksusta on ottaa kunnollisia kuvia oikealla kameralla kännykän sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti