Hyvän ystäväni kanssa keskustelimme eilen avioliitosta pitkän tovin. Elämisestä vihkivalojen mukaan ja siitä milloin on se tilanne kun nuo valat ja lupaukset joutuu pettämään.
Minä itse uskon avioliittoon ja että siihen kuuluu myös ne vastamäet, jotka yhdessä aviopuolison kanssa pyritään selvittämään. Mitkä on sitten ne tilanteet kun se rakkaus ei enää riitä tai rakkaus loppuu kokonaan? Milloin täytyy uskaltaa tehdä kipeitäkin ratkaisuja?
Keskustelussamme polveili useampikin esimerkki. Oli pitkä parisuhde, jossa toinen puolisoista ei pystynyt saamaan lapsia mutta ei suostunut adoptioonkaan. Toinen jäi tähän liittoon koska rakasti toista. Vuosien kuluttua kun oli jo myöhäistä tämä toinen puoliso löysikin uuden kumppanin ja tämä yksin jäänyt katui "hukkaan heitettyä" elämää ja ettei hän ikinä pääse vanhemmaksi ja isovanhemmaksi. Olisiko tässä tilanteessa pitänyt uskaltaa tehdä kipeä ratkaisu ja rakkaudesta huolimatta uskaltaa lähteä eriteille.
Toinen esimerkki oli tavallinen lapsiperhe. Äiti oli kotiäitinä ja isä vakituisessa työssä. Lapsista ensimmäinen pääsi koulutaipaleelle ja uusi omakotitalo saatiin valmiiksi. Elämän olisi pitänyt olla hyvin mutta jostain syystä äiti hylkäsi perheensä ja alkoholi alkoi maistua niinkin paljon että lopulta hän oli seurueessa jossa alkoholia käytettiin päiviäkin tai viikkoja yhteen putkeen. Vielä tässäkin vaiheessa isä totesi että nyt taitaa olla jyrkempi vastamäki edessä. Rakkaus on ihmeellinen voima. Vaikka tässä esimerkissä lopulta päädyttiin avioeroon niin isä jaksoi viimeiseen asti uskoa että asiat saadaan selvitettyä ja elämä palaa ennalleen.
Kolmannessa tilanteessa oli uusioperhe jossa toisella oli jo lapsi mutta toive saada lisääkin lapsia kova. Toinen ei halunnut omia lapsia ollenkaan. Elämä oli heillä tasaista ja onnellista, aluksi rakkautta oli paljon ja molemmat olivat tyytyväisiä tilanteeseen. Lopulta kuitenkin rakkaus alkoi laantua ja tilalle tuli ystävyys. Molemmat pysyivät suhteessa silkasta tottumuksesta. Lopulta toisen heistä täytyi tehdä päätös, jäädäkö avioliittoon, jossa rakkautta on ystävyyden ja kumppanuuden verran ja elämä on rauhallista ja mukavaa vai ottaako uskalias hyppy kohti tuntematonta ja yrittää löytää sieltä suurempi onni. Saada lisää lapsiakin. Hän oli päättänyt että jos hän ei uskalla tehdä kipeitä ratkaisuja niin myöhemmin hän voisi suuresti katua sitä että jäi avioliittoon.
Avioliitto on tärkeä ja lupauksia ei pidä tehdä liian heppoisesti. Liittoa täytyy vaalia ja molempien nähdä vaivaa sen eteen että rakkaus on se kantavin voima. Joskus tilanne on vain niin vaikea että niitä kipeitä ratkaisuja täytyy tehdä.
Mikä olisi teidän avioliitossa se jyrkin vastamäki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti