tiistai 13. toukokuuta 2014

Sauna-kylpyhuoneperuskorjaus vol.3

Meidän remontti ottaa nyt ihan urakalla takapakkia sillä mieheni sairastaa edelleen  ja tässä onkin koko ajan menty niin että muutama päivä töitä ja viikko saikkua. Remonttia on siis tehty vain silloin kun pystytty ja välillä olen yksin tai anopin kanssa tehnyt tätä projektia miehen ohjeistuksella kylläkin.

Seuraavaksi alkoikin vesieristyksen teko. Projekti aloitettiin primerin telailulla seiniin. Primer sitoo kaiken irtopölyn pinnoilta. Primerin kuivuttua alkoi vesieristyksen teko nurkista. Kulmiin ja nurkkiin tuli massan lisäksi nurkkavahvikenauha. Suihkunurkkaukseen laitoin ihan varmuudelta useamman kerroksen massaa. Telalla levitin sitten vesieristeen seiniin kahteen kerrokseen ja suihkunurkkaan laitoin kolmekerrosta massaa.







Seuraavana oli vuorossa laatoitus. Olen pari laattaa laittanut seinään edellisen asunnon keittiöremontin yhteydessä mutta nyt on kyseessä koko seinien laatoitus joten ajatus, että joutuisin tämän yksin tekemään, hirvitti aikalailla. Onneksi miehellä oli vointi jo parempana ja yhdessä päästiin seinät laatoittamaan.


Pikkuhiljaa tämä onneksi etenee ja kohta ollaankin jo kattoa ja lattiaa laittamassa valmiiksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti