lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskakku

Palmusunnuntaiksi tein harjoituskakun omalle perheelle. Kakku on täysi harjoitusversio sillä testasin siinä useita, itselleni, uusia juttuja. Sokerimassasta harjoittelin hahmojen luomista ja puput pääsivätkin kakkua koristamaan.

Riisimuromassaa käyttävät paljon suurempien koristeiden tekoon ja niin minäkin käytin kaappiin lapsilta unohtuneet vaahtokarkit ja testasin massan mutta täytyy sanoa että minun suosikiksi tämä ei päässyt sillä oli todella kovaa työstää. Pari isompaa pääsiäismunaa massasta muovasin.

Livi:ltä tulee lauantai aamuisin Huikeat kakut-ohjelma ja siinä käyttävät kakkuihin paljon erilaisia kreemejä, joita minäkin päätin testata ja kakun väliin tein suklaakreemin ja pinnan tasasin voikreemillä mutta nämä taisivat myös päästä kakkuun viimeisen kerran, sen verran imeliä olivat.

Pääsiäispuput ovat ainoat joihin olen tyytyväinen tässä kakussa. Ehkäpä joskus onkin hyvä päästä testaamaan eri tekniikoita ilman että tarvitsee sitten kakulla herkutella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti