tiistai 22. huhtikuuta 2014

Siemenkasvatusta

Puutarhatöissä olen aivan vasta-alkaja. Siemenestä en ole ikinä kasvattanut rairuohoa kummempaa mutta tänä vuonna päätin kokeilla siemenkasvatusta. 
Kasveiksi valikoin kahta erilaista tomaattia, jotka ovat lähteneet hyvin kasvamaan ja olen jo pariin kertaan koulinutkin ne.


Lisäksi persiljaa.

 Kukista kiinanasteria, myskimalvaa ja hopeavillakkoa.
 Ja ruohosipulia ja puutarhamansikkaa.
Mansikka näyttää kyllä sille ettei ihan onnistu. 
Puutarhaan laitan kasvit kasvatuslaatikoihin sillä mielestäni on helpompi lapsien kanssa rajata selkeästi hyötypuutarha ja kukkapenkit jolloin niitä ei tarvitse varoa leikkiessä. Lisäksi osa kasveista tulee ihan ruukkuihin. 
Ja uskon että kaiken vaivan arvoista on kun saa omasta maasta herkkuja suoraan pöytään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti