maanantai 21. huhtikuuta 2014

Vanhat valokuvat

Minun mummo ja ukki ovat säästäneet ihan huikean määrän vanhoja asiapapereita, kirjeitä ja valokuvia. Pääsiäisen aikaan tutkin taas niitä ja siihen touhuun uppoutuu kyllä täysin. Siellä oli mm. iso-mummon kirjoittamia kirjeitä iso-ukille rintamalle. Kirjeissä mummo oli kertoillut että mitä kotiin kuuluu ja mitä lapset ovat tehneet ja oppineet. Hän oli kertoillut hauskoja sattumuksia ja hieman ehkä yritti näin rauhoitellakin ukkia että kotiväki voi hyvin. Lisäksi papereista löytyi vanhoja kuitteja sekä kirjanpitoja maalaistalon kaupankäynneistä viljan ja maidon suhteen.



Toinen mitä sieltä papereista löytyi, liittyi sukumme Amerikan vaiheeseen. Osa suvustamme on lähtenyt töiden perässä Amerikkaan ja heistä osa on jäänyt sinne kun osa on palannut takaisin kotisuomeen. Siellä oli paljon kirjeitä, laivan matkavakuutuspapereita ja valokuvia, varhaisimmat näistä olivat vuodelta 1883. Löytyipä sieltä 1900-luvun alkupuolen suomi-englanti sanakirjakin. Valokuvia oli ihan valtavasti ja niistä sainkin idean. Kopioin vanhoja kuvia ja teen niistä valokuvakollaasin makuuhuoneeseemme.



Näissä kuvissa on vain jotain niin hienoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti