keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kun autotallimme muuttui kampaamoksi

Yrittäjänä olen ehtinyt toimia jo muutaman vuoden, ensin olin vuokratuoliyrittäjä eräässä liikkeessä ja lopulta vuokrasin koko yrityksen. Yrittäjyydessä on paljon hyvää, vapaus, kun olet oman itsesi herra mutta myös vastuu, sinä yksin olet vastuussa toimeentulostasi. Käytännössähän tämä tarkoittaa paljon ilta-ja viikonlopputöitä, harva asiakas kun pääsee kampaajalle normaaliin "virasto aikaan". Muutimme taloomme vuonna 2011 ja autotalli jäi heti käyttämättä ahtaan sisäänkäynnin takia, ts. tää äiti ei uskaltanut autoa talliin ajaa. Aina välillä vitsailimmekin että emmeköhän muuta autotallin kampaamoksi kun sitä ei kerran tule tallinakaan käytettyä mutta siitähän se ajatus jäi itämään ja poitsun kouluunlähtö kun lähestyi niin ajatus vain varmistui että kaikin puolin meidän perheelle on parempi kun työskentelen kotona. Poika voi tulla koulusta suoraan kotiin, minä voin tarjota asiakkaille paremmin aikoja ja tyttäret saavat olla osa-aikahoidossa eli enemmän viikosta kotona, lisäksi jos minulla on päivällä vapaata, on kotihommia paljon helpompi tehdä.
  Rahoituksen järjestymisen jälkeen alkoi muutostyö, rakennusmestarina mieheni ja apupoika Anterona minä :) Raskas aikahan tuo oli, pari kuukautta meni tiiviisti remonttia tehden ja samalla poika aloitti koulun, aika oli todella hektistä ja kaikki meidän vapaa-aika meni remonttia tehden. Ja se tunne kun kaikki oli sitten lopultakin valmista. Ikioma liike <3
Laitetaan lopuksi kuvia remontin edistymisestä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti