Neitimme syntyivät syyskuussa 2009 rv 34+6 joten keskolassa vierähtikin kolme ensimmäistä viikkoa. Nenämahaletkulla ruokailtiin ja keskoskaapissa otettiin sinivalohoitoa, oli se sitten ihana tunne saada tytöt kotiin. Arki asettui pian omiin uomiinsa, rytmitimme tytöt heti samaan rytmiin jolloin arki helpottui kummasti kun yhtäaikaa oli ruokailut ja nukkumiset. Monesti kuulin että se kaksosarki on niin rankkaa että ota paljon kuvia kun et sinä tule mitään siitä ajasta muistamaan, mutta en voi allekirjoittaa tätä, Alisa ja Olivia olivat tosi helppoja vauvoja 3kk iässä nukuttiin jo yöt, turhia ei itkeskelty ja sairasteluilta vältyttiin. Tytöt olivat todella iloisia ja veikeitä vauvoja ja voi hurja sitten kun liikkeelle lähdettiin niin ei säästynyt mikään paikka sekasorrolta, silloin ei äiti jaksanut enää siivoiluista höösätä. Ruokailut olivat välillä tappista sillä paakkuja molemmat tyttäret yökkivät. Ensimmäinen vuosi hujahti mennä aivan liian nopeasti.
Toinen vuosi olikin sitten rankkaa aikaa, äiti lähti yrittäjäksi ja tytöt hoitoon. Hoitojärjestelyt meni kylläkin hyvin sillä miehen sisko tuli ensin pariksi kuukaudeksi meille kotiin hoitamaan lapsia. Parin kuukauden jälkeen haimme Jesselle tarhapaikan ja tytöt menivät perhepäivähoitoon. Ja siitä sitten alkoikin sairastelut, oli jatkuva korvatulehduskierre, hengitykset ahtaalla ja silmätulehdusta. Ainakun tytöt kotona olivat parantuneet ja menivät takaisin hoitoon niin ei mennyt kuin pari päivää kun olivat jo uudelleen sairaita. Myöhemmin selvisikin että hoitopaikassa oli hometta ja lisäksi molempien sukujen voimakas astmaperimä niin ei ole ihme että sairastivat. Tytöiltä leikattiin kitarisat ja putkitettiin korvat niin tähän loppui sairastelut. Todella rankka ajanjaksohan tuo oli sillä uutena yrittäjänä ei olisi kehdannut asiakkaita perua mutta minkäpä sairasteluille tekee ja onneksi mies pääsääntöisesti hoitikin lapsia. Kaikesta huolimatta oli ihanaa kun tytöt saivat aloittaa hoitotaipaleensa perhepäivähoidossa vaikka rankkaa olikin kuljettaa lapsia kahteenpaikkaan mutta oli se sen arvoista.
Kolmas vuosi menikin tarhaillessa. Lisäksi ostimme omakotitalon joten kotonakin oli suuria muutoksia. Tytöt olivat iloisia ja leikkiviä, ujoja ja varautuneita uusia ihmisiä kohtaan. Alisa ja Olivia saivat oman huoneen ja kasvoivat huimaa vauhtia ja oppivat uusia asioita, tarhassa meni hyvin ja kotona uhmailtiin ja kokeiltiin rajoja, Alisa enemmän, meillä on aina mennyt niin että kaikki uudet asiat on Alisalle tullut ensin, niin myös puolivälissä vuotta tuli uhma neidille. Voi sitä kiljumista, jalkojen tömistelyä ja joskus jopa ovien paiskomista. Auta armias jos vielä tyttö huomasi että äitiä tai isiä hymyilytti neidin uhmakohtaus. Puhuimme miehen kanssa monet kerrat että milloinkas lienee Olivian vuoro ja murkkuikää odotellessa. Tytöt ovat toistensa bestiksiä ja minusta se on todella suuri rikkaus tytöille.
Neljäs vuosi meillä menikin tarhassa isojen ryhmässä ja siinä olikin paljon uutta tytöille. Tytöt ujostelivat uusia tätejä ja olivat arkoja uusissa tilanteissa, hymyssäsuin he kuitenkin joka kerta tarhaan menivät. Kotiin tuli viestiä tarhasta että tytöt tarvitsevat puheterapiaa ja heidän mielestään tytöt pitäisi erottaa eri ryhmiin. Me emme kumpaankaan suostuneet. Eri ryhmiin erottamisen perustelut olivat ainoastaan että kun tytöt leikkivät niin tiiviisti keskenään mutta erillään olokaan ei ollut tytöille ongelma joten ajattelimme että seurataan tilannetta. Puhumisen oppiminen on myös suvussa tuottanut hankaluuksia joten mielestäni ei kannattanut hötkyillä vaan odottaa että mihin kehittyy. Keväällä suostuimme että tytöt erotetaan ulkoilu ja sisäliikunta ryhmiin. Tytöillä ei ole mitään ongelmia olla erillään mutta yhdessä ollessa sitten leikit ovat yhteiset. Tyttöjen paras kaveri, oma serkkutyttö on myös samassa tarhassa mutta eri ryhmässä, joten jos tytöt erotettaisiin niin toinen pääsisi serkun kanssa samaan ryhmään ja toinen jäisi yksin entiseen ryhmään.
5. vuosi oli myös suurien muutosten vuosi, isoveikka aloitti koulun, äidille tehtiin kotiin työpaikka, muutimme autotallin kampaamoksi ja remontin teimme itse joten syksy oli todella hektinen. Äiti ja isi painoivat kaiken vapaa-ajan remonttia tehden ja Jessen kouluun lähtö oli iso asia joka vei myös paljon aikaa. Tyttärillä tarha jatkui edelleen samassa ryhmässä ja tarhassa kun keskustelimme aiheesta niin sanoin että koulussa voimme miettiä uudelleen erottamista jos oppimiseen vaikuttaa mutta muuten haluamme pitää tilanteen ennallaan. Puheterapiassa kävimme ja siellä kaksi puheterapeuttia olivat sitä mieltä ettei ole tarvetta terapialle. Rajoja ja sääntöjä edelleen harjoitellaan, Olivialla uhmaaminen vielä syksyllä jatkui, nyt alkaa jo tilanne rauhoittua. My little ponyt ja barbiet ovat kova juttu. Muutimme myös tyttöjen hoidon osa-aikaiseksi, eli he ovat kahtena päivänä kotona ja kolmena tarhassa. Minä voin sovittaa omat työaikani miehen töiden puitteissa niin minusta on ihanaa kun tytöt saavat olla enemmän kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti